Lyhyt mietelmä kannabiksen laittomuudesta

Keskustelua kannabiksen laillisesta statuksesta häiritsee voimakkaasti piirre takertumisesta kannabiksen laittomaan statukseen. Toisin sanoen, argumentointi lähtee liikkeelle asioista, jotka tukevat laillistamista tai ovat sitä vastaan. Viimeisimpänä esimerkkinä Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tutkija laillistaisi käytön, koska laillistaminen mahdollistaisi lievien huumeiden käyttäjien saannin terveydenhuollon piiriin ja sillä myös saataisiin kannabiksen käyttäjät erilleen kovista huumeista. Sosiaali- ja terveysministeriö puolestaan vastustaa laillistusta koska heidän mukaansa se lisäisi kannabiksen käyttöä.

Vaikka nämä argumentit sinänsä ovat täysin valideita ja keskustelu asiasta on pelkästään hyvä asia, herää kuitenkin kysymys siitä, mitkä ovat perustelut kannabiksen laittomuudelle? Sivistysvaltion toimintatapoihin ei kuulu asioiden kieltäminen pelkästään huvin vuoksi. Millä perustein oikeutetaan ne käytännöt, joita huumeiden käyttäjiin tällä hetkellä kohdistetaan? Pidätykset, sakotukset, vangitsemiset, kuulustelut, oikeudenkäynnit, kotietsinnät, omaisuuden takavarikoinnit, rekisterimerkinnät, rekisteriselvitykset, huumeseulat ja työpaikkojen menetykset ovat yhteiskunnan taholta kovia pakkokeinoja, jotka vaatisivat erittäin pätevät perusteet ja oikeutuksen. Mitä nämä perusteet ovat? Se, ettei kannabis kuuluu suomalaiseen kulttuuriin? Tulisiko bongorumpuja kadulla hakkaavaan maahanmuutajaan kohdistaa sama prosessi, koska bongorumpujen hakkaaminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin? Vai onko perusteena se, että kannabiksen laillistaminen lisäisi siitä aiheutuvia ongelmia? Eikö oikeasti nähdä, että kannabiksen laiton status aiheuttaa huomattavia ongelmia monille ihmisille?

On eri asia pohtia syitä miksi yhteiskunnan tulisi lainsäädännöllisesti  mahdollistaa kannabiksen käyttö, kuin miettiä miksi lainsäädännöllisesti käyttöä täytyisi pyrkiä estämään. Jotta asiasta pystyttäisiin keskustelemaan järkevästi, tulisi laittomuusolettamuksesta luopua keskustelun lähtökohtana ja vaatia perusteita myös nykyiselle lainsäädännölle, ei pelkästään sen muuttamiselle.

Hyvä maku

Eräs yhteiskunnalliseen ja poliittiseen diskurssiin kuuluva käsite, jonka ymmärtämisen koen henkilökohtaisesti hieman vaikeaksi, on niin kutsuttu hyvä maku. Käsitteeseen törmätään yleensä silloin kun joku katsoo, että hyvän maun raja on ylitetty. Tietysti niin hyvää makua kuin hyvän maun rajaakaan ei kukaan ole onnistuneesti määritellyt, vaikka aiheesta on käyty lukemattomia keskusteluohjelmia, raapustettu sivukaupalla yleisönosaston kirjoituksia ja ylipäätänsä jauhettu puppua kyllästymiseen asti kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa medioissa.

Viimeisinpänä tapauksena joku ruojake on mennyt maalaamaan poliitikoista alastonkuvia ja suuressa röyhkeydessään jopa piirtänyt Tarja Haloselle Stalin-viikset. Mokoma hyvän maun vastaisuus on tietysti johtanut siihen, että kymmenkunta rajan tuolla puolen ollutta teosta on poistettu näyttelystä, jossa taulut olivat esillä. Iltalehden sivuilla on myös kiihkeä juupas-eipäs-äänestys siitä, onko suomalaisen yhteiskunnan pyhä lehmä, hyvän maun raja, törkeästi ylitetty.

Tietysti tässäkään tapauksessa ei varsinaisesti häiritse hyvän maun epämääräisyys käsitteenä, tai edes se, onko jokin imaginäärinen hyvän maun raja törkeästi ylitetty. Mikä asiassa häiritsee, tai ainakin pitäisi häiritä, on se, että vaikka hyvä maku olisi määriteltävissä, ja tässä tapauksessa sen raja ylitetty, niin entä sitten? Eikö ilmaisunvapaus kata myös huonoa makua? Mihin ylipäätänsä pyritään sillä, että jatkuvasti puhutaan hyvästä mausta ja sen rajan ylittämisestä? Pitäisikö rajan rikkoneisiin kohdistaa jotain toimenpiteitä?

Asiaa tarkastellessa on tiestysti helppo vetää johtopäätös, että kyseessä ei ole muuta kuin keppihevonen, jolla “väärin” ajattelevia ja toimivia ihmisiä pyritään yhteisöllisesti kontrolloimaan ja saamaan takaisin ruotuun. Käsitteen ei ole tarkoituskaan olla selvästi määritelty, oikeastaan päinvastoin. Mitä epämääräisemmin hyvä maku määritellään, sitä helpompi sitä on lyömäaseena käyttää mitä erilaisemmissa tilanteissa. Lisäksi jos käsite konkretisoitaisiin, menettäisi se tehonsa, sillä rajan vedosta tulisi silloin selkeää. Nyt väitetyistä hyvän maun rikkeistä seuraava kuohunta ja kaakatus vakuuttaa kaikki, että jotain epäsoveliasta on varmasti tehty kun siitä kerta näin iso mekkalakin on noussut.

Pääsiallinen vaara mikä ilmiöön piilee, on tietysti se, että hiljalleen yleiset mielipiteet vakiintuvat normeiksi ja jopa lainsäädännöksi. Ja nimenomaan normeiksi ja lainsäädännöksi, jotka rajoittavat yksittäisten kansalaisten ilmaisunvapautta. Olisikin syytä huomata, että joka kerta kun mediassa kuulutetaan hyvän maun rajan taas ylittyneen, ei kyse ole pelkästään jonninjoutavasta medialöpinästä vaan siitä, että joku käytännössä yrittää siirtää ilmaisunvapauden rajaa johonkin suuntaan. Rajan rikkoja yrittää sitä laajentaa ja vastapuoli vastavuoroisesti kaventaa. Voittava osapuoli saa tapauksesta lyömäaseen tuleviin yhteenottoihin ja yhteiskunnan arvopohja liikahtaa pykälän voittajan haluamaan suuntaan. Asiaa kannattaa miettiä tovi kun “hyvä maku” seuraavan kerran on uhattuna.

Trippailua à la Päivi

Kaikkien suosikkikristitty Päivi Räsänen on jälleen vauhdissa. Tällä kertaa hänen ylitsevuotavan lähimmäisrakkautensa kynsissä ovat, ketkäs muut kuin, huumeidenkäyttäjät. Helsingin sanomien uutisen mukaan Räsänen esittää blogissaan kuinka huumetestauksia kouluissa on helpotettava ja jopa joukkotestaukset tulisivat olla arsenaalissa tätä yhteiskunnan syöpää numero yksi vastassa:

Räsäsen mukaan myös huumeiden käytön epäilyyn perustuva testaus alaikäisten osalta pitäisi olla mahdollista esimerkiksi vanhempien luvalla.

“Voisin jopa harkita joukkotestaustakin, jos koulussa on menossa huumevyyhti”, hän viittaa porilaiskoulun tapaukseen.

Niinpä niin, pelastakaa lapsemme huumeilta. Tietysti se mikä uutisoinnissa jää mainitsematta on se, että aineista kiinni jäänneitä “autettaisiin” todennäköisesti poliisin, sosiaalitanttojen armeijan ja koulusta erottamisen voimin. Toisin sanoen, potentiaalisesta huumeongelmasta kärsivän niskaan kaadettaisiin paitsi oikeus- ja mahdolliset huostaanottoprosessit, myös koulusta erottaminen. Näinhän sitä syrjäytymistä parhaiten ehkäistään. Kirsikkana kakun päälle Päivi heittää vielä pakko”vieroituksen”:

Räsänen ehdottaa blogissaan myös lain säätämistä tahdosta riippumattoman päihdevieroituksen järjestämiseksi alaikäisille sekä raskaana oleville.

Tietysti se, mikä Päivin mustavalkoisessa ajatusmaailmassaan on ylivoimasta ymmärtää, on että huumeiden käyttö tyypillisesti heijastelee muita ongelmia, joihin viranomaistoimet ja pakkovieroitus eivät millään tavalla auta, korkeintaan päinvastoin. Suuri osa nuorten “huumeidenkäytöstä” on myös pelkkää kokeilua, joka yleensä myös loppuu hyvin nopeasti. Ilmeisesti Päivin maailmassa kaikki huumeidenkäyttäjät ovat itseään piikittäviä heroiiniaddikteja, jotka myyvät itseään saadakseen seuraavan piikkinsä. Tosiasiallisesti keskiverto suomalainen kahvinlitkijä tarvitsee enemmän katkaisuhoitoa kuin nuori, joka kokeilee hamppua kerran tai pari.

Parhaat palat Päivi kuitenkin säästää lopuksi:

Aikuisopiskelijoiden huumeiden käytön osalta Räsänen olisi valmis rangaistuksiinkin, kuten koulusta erottamiseen.

Tällainen logiikka vetää jokseenkin hiljaiseksi. Mitä ihmettä tällä oikein saavutettaisiin? Yliopistot, korkeakoulut ja muut aikuistason koulut ovat täynnä pössyttelijöitä ja käyttäjiä, joilla ei asian kanssa ole mitään ongelmaa. Miksi ihmeessä nämä ihmiset tulisi erottaa koulusta? Mitä koko asia edes kouluille kuuluu niin kauan kuin opinnot sujuvat ja mitään häiriöitä ei aiheuteta? Muutenkin ongelmakäyttäjät löytyvät jostain ihan muualta kuin työelämästä tai koulun penkiltä, mikä jo itsessään kertoo sen, että huumeiden käyttö yleensä seuraa muista ongelmista, ei toisinpäin. Miksi nämä ihmiset siis tulisi väkisin työntää sinne (opiskelun ja työelämän ulkopuolelle), jonne ongelmat ovat keskittyneet?

Tapaus Halla-aho (a.k.a. pari sanaa syytteestä)

Eilen apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vahvisti Jussi Halla-aholle (joka ei varmasti esittelyjä kaipaa), syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta. Halla-aho itse käsittelee syytettä blogikirjoituksessaan.

Tuen osoituksena haluan itsekin vielä tämän kirjoituksen muodossa ihmetellä ääneen syytteessä esitettyjä asioita. Syyte koskee Halla-ahon vajaa vuosi sitten tekemää kirjoitusta, Muutama täky Illmanin Mikalle, jonka koko tarkoitus oli yksinkertaisesti kritisoida sananvapauteen liittyviä kaksoistandardeja Suomessa. Toisin sanoen sitä minkä takia tietyt väestöryhmät (maahanmuuttajat) ja tietyt ideologiat (islam) tuntuvat nauttivan erityissuojelua valtion taholta sen suhteen mitä niistä saa sanoa.

Syytteessä oli takerruttu seuraaviin lausumiin:

1. “Profeetta Muhammad oli pedofiili, ja islam on pedofilian pyhittävä uskonto, siis pedofiiliuskonto. Pedofilia on Allahin tahto.”
2. “Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.”

Kuten jokainen artikkelin läpikäynyt semilukutaitoinen apinakin ymmärtää, kyseisillä väitteillä ei hyökätty niin islamia kuin somaleitakaan vastaan, vaan kritisoitiin sananvapauden rajoja ja niiden epäjohdonmukaisuutta. Syytettä uskonrauhan rikkomisesta perustellaan sillä, että ensimmäinen väite loukkaa muslimeita. Tietysti jokseenkin epäselväksi jää, mitä väliä tällä on minkään kannalta, etenkin kun teksiä ei edes ollut kirjoitettu loukkaamistarkoituksessa. Muutenkin nykyinen kehitys, jossa ihmisten loukkaaminen pyritään kriminalisoimaan on huolestuttava. Ei sananvapautta tarvita säästä puhumiseen, vaan nimenomaan tilanteissa, joissa sanotaan asioita, jotka jotkut tahot kokevat “loukkaaviksi”, “vääriksi” tai “vaarallisiksi”. Muutenkin on outoa jos tosiasioita ei saisi tuoda julki. Vai miksi pitäisi kutsua profeettaa, joka harrasti seksiä 9-vuotian lapsen kanssa, ellei sitten pedofiiliksi? Muhammedin preferenssit ovat myös sikäli olennaisia, että niitä käytetään yhtenä oikeutuksena vuosittain miljoonille lapsimorsiammille islamilaisessa maailmassa.

Jos syyte uskonrauhanrikkomisesta vaikuttaa hataralta, niin kiihotussyyte sitä vasta onkin. Artikkelissaan Halla-aho oli käytännössä tehnyt väännöksen Kaleva-lehden pääkirjoituksessa esitetystä pohdinnasta, jossa epäiltiin suomalaisista, että “päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre”. Tälle kirjoitukselle Julkisen sanan neuvosto oli myös antanut vapauttavan päätöksen. Jos suomalaista saa esittää tällaisia väitteitä (niin kuin omasta puolestani saa),  ei varmasti väite “ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre” voi myöskään olla lain vastainen, etenkään kun sitä ei esitetä tosiasiana. Kirjoituksessaan Halla-aho kuitenkin epäili, että näin ei ole. Tämä myös syytteen myötä tuli todistettua.

Vaikka Halla-ahon mielipiteet tai henkilö eivät herättäiskään mitään positiivisia tuntemuksia, kannattaa jokaisen silti huomata tämän tapauksen merkitys sananvapaudelle. Nyt ollaan luomassa yhteiskuntaa, jossa uskontoja tai maahanmuuttoa ei saisi kritisoida ilman oikeudellisia seuraamuksia, tai vähintäänkin tilannetta, jossa tietyt ryhmittyvät nauttivat tekemisineen korkeampaa viranomaissuojaa kuin toiset. Kannattaa myös muistaa, että tavallisten ihmisten puhe vaikuttaa lähes aina “rasistiselta”, “seksistiseltä” tai ylipäätänsä “sopimatomalta” kun sitä aletaan virallisessa kontekstissa ruotimaan. Yhdistettynä siihen tosiasiaan, että näiden asioiden valvontaa ollaan lisäämässä netissä, tämä ei povaa kenellekään mitään hyvää.

Koulupössyttelyistä

Haluan näin joutessani kommentoida parilla sanalla Porin ja Helsingin kouluissa ilmitulleita huumausainejupakoita. Kyseisissä tapauksissa oli siis käynyt ilmi, että koulujen alueilla oli käytetty (hui!) kannabistuotteita. Suomeksi sanottuna, oppilaat olivat siis pössytelleet koulualueella. Polttelu oli vielä (mahdollisesti) ollut toistuvaa ja muitakin aineita oli (ehkä) käytetty. Tietysti sitä, kuinka moni, mitä, milloin ja kuinka paljon oli käyttänyt, ei jutuista varsinaisesti mitenkään käy ilmi. Mutta eihän tähän toisaalta ole mitään tarvettakaan, koska huumeethan ovat tunnetusti aina huumeita, ja turhat yksityiskohdat vain häiritsevät hyvää hysteriaa. Kaikkein oudointa tapahtumassa ei kuitenkaan ollut huono tiedotus ja uutisointi (jotka ovat enemmän sääntö kuin poikkeus), vaan se, minkälaiseen höykytykseen oppilaat asian takia joutuivat.

Luulisin, että kaikkien osapuolten välillä vallitsee jokseenkin yksimielisyys siitä, että on huono idea antaa 14-16 nuorten käyttää ylipäätänsä mitään päihteitä missään asiayhteydessä. Nyt tapa, jolla tähän on reagoitu, ylittää kuitenkin kaiken järjen ja kohtuuden. Uutisointien perusteella poliisi on suorittanut kaikille epäillyille (ja poliisihan tunnetusti epäilee varmuuden vuoksi kaikkia, jotka asiaan jotenkin saadaan kytkettyä) kotietsinnän ja lisäksi penkonut ainakin heidän komeronsa koulun tiloissa. Kaikki huumausaineisiin kytketyt yli 15 vuotiaat mitä ilmeisemmin joutuvat asiasta oikeusprosessiin esitutkintoineen, syyteharkintoineen ja oikeudenkäynteineen. Lisäksi kaikki (myös alle 15 vuotiaat) joutuvat perheineen sosiaalitanttojen hampaisiin, minkä tarkoituksena ilmeisesti on selvittää ketkä kaikki tulisi huostaanottaa ja kuinka kiireellisesti. Ja aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, ilmeisesti ainakin toinen koulu on päättänyt erottaa asiaan kytketyt oppilaat kolmeksi kuukaudeksi.

Jotta asia saadaan jonkinlaiseen perspektiiviin, voidaan kysyä, olisiko reaktio ollut samanlainen, jos oppilaat olisivat jääneet kiinni esimerkiksi kaljoittelusta? Tupakoinnin suhteen näin ei ainakaan olisi käynnyt vaan rangaistukset olisivat todennäköisesti liikkuneet jossain huomautuksen ja jälki-istunnon välimaastossa. Miksi sitten hampun polttelu on tässä niin suuri paha (muiden aineiden käytöstähän ei ilmeisesti mitään konkreettista saatu puristettua kasaan)? Kannabis on kuitenkin useiden riippumattomien tutkimusten mukaan haitattomampaa kuin mainitut lailliset substanssit, joten miksei siihen myös suhtauduta semmoisena? Tietenkin kaikkiin päihteiden käyttöön tulee puuttua, mutta onko oikeus-, huostaanotto- ja erottamisprosessit oikeasti se paras tapa, vai rikotaanko nyt kananmunaa ydinlatauksilla? Henkilökohtaisesti pelkään, että yhteiskunta aiheuttaa toimillaan tässä paljon enemmän haittaa kuin mitä se oikeasti ratkaisee. Pitkät oikeusprosessit, useiden kuukausien erottamiset ja sosiaalitanttojen ahdistelu eivät ole mitään kevyttä hupia kriittisessä iässä oleville teineille ja heidän perheilleen.

Lopuksi haluan todeta, että en ymmärrä nykyistä trendiä, jossa samasta asiasta rangaistaan usealta taholta. Eikö huumeiden käytöstä rankaiseminen kuulu lainmukaan poliisille? Koulun tehtävä tässä on rangaista korkeintaan aiheutuneistä järjestyshäiriöistä, joita tässä tapauksessa ei ilmeisesti kovin paljoa ollut, koska asia tuli ilmi vasta poliisin puututtua siihen. Nyt rankaisu tulee sekä poliiseilta, sosiaalitantoilta, koululta ja vielä viime kädessä myös vanhemmilta. Ilmiö vastaa aikuisten mailmassa tilannetta, jossa huumeiden käytöstä paitsi joutuu oikeuteen, myös helposti menettää työpaikkansa. Onko se nyt niin, että huumeiden käyttäjän tulee olla syrjäytynyt ja vaikeuksissa vaikka sitten väkisin yhteiskunnan aiheuttamana, jos ei muuten?

Niitähän on niin vähän

Leväperäisen pakolaispolitiikan yksi perusteeseistä on se, että Suomi on muihin Euroopan maihin nähden ottanut vain vähän pakolaisia vastaan, joten ei ole mitään syytä kiristää maahantulon kriteerejä. Kyseessä on siis nk. “Niitähän on niin vähän” -argumentti, jolla pyritään vähättelemään humanitäärisen maahanmuuton ongelmia. Kuitenkin kun argumenttia ja sen implikaatioita tarkastelee hieman lähemmin, on helppoa huomata, että oikeasti se on nimenomaan argumentti maahanmuuttoa vastaan, ei sen puolesta.

Vaikka maahanmuuttajien tekemiä rikoksiä vähätellään, on jokseenkin selvää, että jopa nykyinen pieni maahanmuuttajaväestö tekee merkittävän määrän rikoksia. Absoluuttisesti määrät eivät ole kovinkaan huikeita (mihin monikultturistit aina vetoavat), mutta kun rikosten määrä suhteutetaan niitä tehtailevan väestöryhmän kokoon, on helppo huomata, että tilanne on hälyttävä. Esimerkiksi Helsingissä alle 10% maahanmuuttajaväestö on viime vuosina tehnyt jotakuinkin puolet kaikista raiskauksista. Tämä tarkoittaa, että vaikka maahanmuuttoa pidetään määrällisesti vähäisenä, on poliittisilla päätöksillä onnistuttu jo nyt yli kaksinkertaistamaan Helsingissä tapahtuvien raiskauksien määrä. On helppoa päätellä millainen tilanne olisi maahanmuuttajia ei olisi vähän, vaan paljon. Jos esimerkiksi vuonna 2006 maahanmuuttajien määrä Helsingissä olisi ollut kaksinkertainen (mihin ei nykyisellä vauhdilla ole pitkä matka), olisivat maahanmuuttajat tehtailleet raiskauksista yli 70%.

Argumentin toinen ongelma on se, että sillä viitataan useimmiten nykytilanteeseen. Nykyhetken sijasta tulisi kuitenkin miettiä pitkän aikavälin demografista kehitystä. Pienestäkin määrästä pakolaisia kehittyy vuosien mittaan merkittävä väestönosa. Kehitystä nopeuttaa tulokkaiden kantaväestöä suuremmat lapsimäärät ja toisaalta perheenyhdistäminen, jota kautta Suomessakin tulee 3-4 kertainen määrä ihmisiä verrattuna varsinaiseen vastaanotettuihin pakolaisiin.Tällaisen politiikan vaikutukset nähdään jo nyt monissa Euroopan maissa, joissa jatkuvasti radikalisoituva muslimiväestö on pitkällä aikavälillä (seuraavan 50-100 vuoden aikana) siirtymässä vähemmistöstä enemmistöksi. Jokainen voi miettiä kuinka hyvin yhteiskuntajärjestys ja länsimaiset arvot onnistutaan tässä vaiheessa säilyttämään, jos jo nyt ollaan ongelmissa.

Suomessa tämä kehitys olisi vielä helppoa ehkäistä. Vaikka sitä ei ääneen halutakaan sanoa, maahanmuutajiin liittyvien ongelmien takana ovat pääasiallisesti muslimipakolaiset. Tämä pieni ryhmä aiheuttaa valtaosan  maahanmuuttajiin liittyvistä ongelmista ja suhteutettuna tekee muita ryhmiä selkeästi enemmän rikoksia. Myös radikalisoituminen, yhteiskunnan arvopohjan sirpaloituminen ja ongelmat eri ihmisoikeuksien, kuten sananvapuden, toteutumisessa johtuvat yksinomaan muslimeista. Näin ollen lopettamalla pakolaisten ottaminen islamilaisista maista kuten Irak, Iran ja Afganistan eliminoitaisiin valtaosa maahanmuuton ongelmista. Tätä nykyiset päättäjät eivät kuitenkaan halua tehdä, joten Suomi on näillä näkymin seuraamassa muiden Euroopan maiden kehitystä.

Vielä pari sanaa miesten töistä

Esitän vielä pari tarkennusta edelliseen kirjoitukseeni, jossa toin ilmoille argumentteja siihen, miksi miesvaltaisten alojen parempi palkkaus verrattuna naisvaltaisiin aloihin ei ole syrjintää, eikä oikeastaan edes mikään tasa-arvo-ongelma. Eräs (joskaan ei välttämättä edes se kaikkein tärkein) esille tuomani tosiasia oli se, että monet “miesten työt” ovat huomattavan likaisia ja, kansanomaisesti ilmaistuna, vittumaisia. Koska vastavetona esille nostettiin esimerkinomaisesti siivojan työ likaisesta naisvaltaisesta alasta, lienee syytä käsitellä hieman tarkemmin mitä oikeastaan tarkoitin “likaisella”.

Aivan aluksi myönnettäköön, että onhan naisillakin omat v-mäiset ja likaiset hommansa. Siivousta väittäisin kuitenkin huonoksi esimerkiksi tällaisesta, sillä suurin osa siivojan työstä on lattioiden ja muiden sileiden pintojen putsailua. Pahimmissakin kohteissa kuten vessoissa, suojavarustukseksi riittää useimmiten kumihanskat ja kyse ei varsinaisesti ole mistään mitä jokainen ei joskus joutuisi kotonaan tekemään. Parempi esimerkki voisikin olla tietyt hoiva- ja terveysalan työt, joissa todennäköisyys kohdata mm. ei-toivottuja, ja mahdollisesti väärin sijoittuneita, kehon eritteitä, tai väkivaltaisia asiakkaita, on suuri. Tässäkin tosin täytyy huomata, että vain pieni osa hoiva- ja terveysalasta keskittyy niille sektoreille, joissa tällaista tapahtuisi suuremmassa mittakaavassa.

Miehillä puolestaan “likaisuus” ja “v-mäisyys” työssä usein tarkoittaa jotain vähän enemmän.  Siihen on kuitenkin syynsä miksi miehisiin töihin kumihanskojen sijasta kuuluu usein, hieman tilanteesta riippuen, mm. haalarit, kuulosuojaimet, suojalasit, hengityssuojain, kemikaaleja kestävät hanskat, kypärä jne. Jokainen nainen voi miettiä kuinka usein työssään on uinut koneöljyssä, saanut kuumaa/syövyttävää kemikaalia päälleen, ollut lähellä saada kuulo-/näkövaurion, saanut ihohuokosensa täyteen pölyä/lasikuitua, vahingossa meinannut leikata itseään tai jättää kätensä/jalkansa jonkin asian väliin/alle.  Kuinka moni nainen on ylipäätänsä joutunut jonkinlaiseen työtapaturmaan tai sairastunut vakavaan sairauteen työnsä kautta? Pölykeuhkot, raajarikot ja myös kuolemantapaukset lankeavat lähes poikkeuksetta miesten osaksi.

Olen itse käytännössä akateeminen toimistotyöläinen (työ, johon olen vaihtoehdot huomioon ottaen sangen tyytyväinen), joten en varsinaisesti ole edes oikea ihminen puhumaan tästä asiasta. Epäilisinkin, että pienikin joukko matalan koulutuksen aloilla työskenteleviä miehiä saisi aika nopeastikin paljon vakuuttavamman ja värikkäämmän listauksen aikaiseksi siitä, mitä kaikkea hommissa on työkavereille tai itselle tapahtunut. Tästä huolimatta, sillä vähäiselläkin kokemuksella, jota tämän tyyppisistä hommista omaan, voin kyllä todeta, että likaisen, vaarallisen ylipäätänsä vittumaisen työn lisät ovat kyllä täysin ansaittuja.

Asiaa vielä anekdootinomaisesti lähestyen, työskentelin vallattomassa nuoruudessani erään kesän nimeltämainitsemattomalla konepajalla, jonka toimenkuvaan kuuluivat kaikenlaiset sekalaiset korjaustyöt. Ehkä ikimuistoisin “nakki” tässä työpaikassa olessani oli vedenpuhdistuslaitoksen altaan (jatkossa paska-allas) sisäpinnan kunnostus. Kyseessä oli siis yksi näistä laitoksista, jotka jo pikantilla ominaisaromillaan paljastavat sijaintinsa kauas lähiympäristöön, hieman tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen. Toisin kuin voisi kuvitella, alueella vallitseva läpitunkeva ulosteiden haju, ja viereisissä altaissa kupliva ruskea vaahtolieju, eivät varsinaisesti olleet suurikaan ongelma. Näihin tottui nopeasti. Hajusta suuhun kertynyt makea kestomaku (jonka vieläkin maistan ajatellessani sitä) oli sen sijaan pykälää kuvottavampi. Muutaman päivän laastia lähestulkoon hyvin puhdistetun paska-altaan sisäpintaan leviteltyäni, homma päättyi osaltani äkisti. Kun olimme jälleen kerran matkalla altaalle hyppäsin kesken liikennevalojen pakottavan olon seurauksena tyhjentämään vatsalaukkuani tien sivuun työkavereiden (liikennetilanteesta johtuvasta) vastustuksesta huolimatta.

En siihen mennessä, enkä sen jälkeen ole oksentanut niin paljon, ja niin nopeasti, enkä vieläkään täysin ymmärrä miten niukan aamiaisen jälkeen ylipäätänsä mahasta ryöpsähti litrakaupalla epämääräistä nestettä kadun reunalle. Samoissa merkeissä kului myös seuraavat pari päivää kotona sängyn vieressä olevan sangon kanssa. En  yleensä ole moksiskaan pöpöistä, enkä esimerkiksi juurikaan sairasta flunssia tai muita. Tällä kertaa olin kuitenkin ilmeisesti saanut työn ulosteteemoitetusta ympäristöstä suhteellisen ärhäkän pöpön, joka piti vatsalaukkuni pari päivää täysin tyhjänä korkeasta kuumeesta samalla nauttiessani. Jälkikäteen täytyy todeta, etten juurikaan kokenut mitään omantunnon tuskia palkkaukseni tasa-arvosta tai oikeudenmukaisuudesta lukiessani palkkakuitistani likaisten töiden kohdalle merkittyä  bonussummaa.

Yhteenvetona todettakoon, että on vaikea uskoa, että naisilla, jotka kitisevät miesten paremmista palkoista, olisi oikeastaan kovinkaan paljon hajua siitä, minkälaisia hommia monet miehet teollisuudessa tekevät. Jos tietäisivät, on vaikea uskoa, että valitus tapahtuisi samassa mittakaavassa. Ehkä monelle naiselle tekisin hyvää hakeutua vaikka kerran elämässään kesätöihin teollisuuteen, tai jos ei muuta, niin vaikka sitten käydä se intti ja hakea sitä kautta hieman perspektiiviä vitutukseen. Jos sen jälkeen vielä tekee mieli valittaa, niin ehkä viitsin ottaa asian vakavasti.

Käsityksiä Lidlistä

En ymmärrä Lidl-ilmiötä. Mikä siinä oikein viehättää ja miksi ihmiset jaksavat olla niin innoissaan yhdestä typerästä kauppaketjusta? Erityisesti minua häiritsee se, että Lidlin kategorisointi vaikuttaa mahdottomalta. Ymmärrän, että on olemassa kauppoja, joissa myydään vähän sitä ja tätä, mutta näissäkin on yleensä edes jokin suuntaa-antava teemoitus kuten remonttitarvikkeet, tekniset kapistukset tai päivittäinen kulutustavara. Lidlistä puolestaan myydään kaikkea elintarvikkeista, nahkahanskojen kautta työkalusetteihin ja muuhun rihkamaan. Jos joku teemoitus on, se tuntuu olevan “ruokaa ja rojua”, mikä ei sinänsä tilannetta juuri selvennä. Valikoimakin vaihtuu sen mukaan, mitä ikinä rahtilaivat rantaan sattuvat kippaamaan.

Ehkä kyse on vain siitä, että olen itse jokseenkin funktionaalinen shoppaaja. Päätän etukäteen mitä tarvitsen, listaan mielessäni paikat joista kyseistä hyödykettä kannattaa hakea, ja käyn ostamassa sen. Helppoa ja yksinkertaista. Heräteostoksiakin teen lähinnä siinä merkityksessä, että sattumalta törmään johonkin asiaan, jota olen kaksi vuotta harkinnut ostavani. Näin ollen en oikein pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka kerta toisensa jälkeen hakeutuvat Lidliin löytääkseen halvan kulutushyödykkeen X, jota eivät ennen kauppaan tuloa tienneet edes tarvitsevansa. Tästä löydöksestä sitten riemuissaan kerrotaan tutuille ja tuntemattomille seuraavat puoli vuotta. “Oli se halpa!” No varmasti oli. Oliko se myös hyvä? Tarvitsitko sitä edes oikeasti?

On tietysti ihmisiä, jotka eivät voisi vähempää välittää Lidlin roinavalikoimasta, vaan käyttävät ketjua lähinnä halpojen elintarvikkeiden hankkimiseen. Koska tällaisesta toiminnasta on jo löydettävissä edes jokin tavoite (rahan säästäminen), koen ymmärtäväni tätä ihmisryhmää jo selvästi paremmin. Tietysti voi kysyä ovatko elintarvikkeet, juuri se asia, josta kannattaa säästää. Itse ainakin mietin epäilyttävän halpoja tuotteita ostaessani sitä, mistä säästöt on tehty. Kukaanhan ei nyt kuitenkaan väitä, että Lidl hyvää hyvyttään myy vähän halvempia tuotteita kuin muut. Erilaisten esineiden kohdalla halpuus on sinänsä valintakysymys. Todennäköisesti pahin mitä tapahtuu on, että hankittu hyödyke hajoaa ennenaikaisesti tai ei toimi odotetulla tavalla. Paska säkä, mutta elämä jatkuu. Elintarvikkeiden kohdalla kuitenkin kysymys on myös omasta terveydestä, ja hinnan lisäksi kannattaakin ehkä hetki miettiä, mitä sitä oikein onkaan suuhunsa laittamassa. En väitä, että hinta aina korreloisi laadun kanssa, mutta väitän, että ryhmänsä halvimman tuotteen kohdalla näin on lähes aina. Asia on jokseenkin todennettavissa empiirisesti ostamalla vaikka sitä halvinta WC-paperia tai shampoota. Samaa todistaa myös hetki sitten julkaistu uutinen kahvien nikkelipitoisuuksista, jossa Lidlin kahvi ansaitsi erityismaininnan.

Summa summarum. Jos kirjoituksessa oli jokin punainen lanka (mikä tässä vaiheessa vaikuttaa kyseenalaiselta), lieni se yleinen kyllästymiseni Lidliin ja toisaalta ihmisiin, jotka siitä jaksavat vuodesta toiseen riemuita. Toisaalta mikä minä olen ketään tuomitsemaan. Kunhan lämpimikseni avaudun. Jos siis saat kiksisi juuri Lidlissä shoppaamisesta, niin älä sure. Toivotan hauskaa shoppailua. Itse kuitenkin suuntaan ostosreissuni jatkossakin muualle.

Viharyhmistä ja rasismista

Lähes 20000 ihmistä (kirjoitushetkellä) on liittynyt Facebookissa “Autetaan somali-ystävämme takaisin kotiin” -nimiseen ryhmään, jossa kuten arvata saattaa, toivotaan somalien kotiuttamista pikimmiten. Poliitikkojen ja median piirissä hämmästys on ollut suuri. Kuinka näin suuri joukko ihmisiä voi liittyä tällaiseen rasistiseen viharyhmään, ja vielä omalla nimellään ja kuvallaan?

Mutta oikeasti, mitä valtaapitävät oikein odottavat? Vuosikausia täysin asiallistakin maahanmuuttokritiikkiä on hyssytelty, pyritty leimaamaan rasismiksi/ulkomaalaisvihaksi ja kaikenlainen keskustelu on pyritty tukahduttamaan kokonaisuudessaan. Samalla ovia ja ikkunoita on, vasten kansan enemmistön tahtoa, koko ajan raotettu lisää ja medioissa suollettu monikulttuurisuuspuppua. Kun mitään oikeita vaikutusmahdollisuuksia ei tarjota, purkaa kansa tietenkin turhautumisensa niitä kanavia pitkin, jotka ovat tarjolla. Ehkä sen sijaan, että jauhetaan sopaa viharyhmistä ja käynnistetään tutkintoja, voitaisiin katsoa peiliin ja miettiä ongelman todellisia syitä.

Muutenkin nettikeskustelujen ja -ryhmien arvioiminen poliittisessa kontekstissa on yksiselitteisen tyhmää. Eivät tavalliset ihmiset mieti mitään vastuullisen keskustelun etikettiä tuodessaan mielipiteitään esille. Ihmiset keskustelevat kärjistetysti ja asioita yksinkertaistaen. Hetken mielijohteesta kirjoitettuja purkauksia, sarkastisia letkautuksia tai perjantai-illan kaljoissa tehtyjä tilityksiä on aivan turha yrittää sijoittaa virallisen poliittisen keskustelun kontekstiin. Tuloksena ei voi olla mitään muuta kuin näennäistä rasismia, seksismiä ja aimo annos ennakkoluuloja. Täytyy silti olla huomattavan etääntynyt todellisuudesta jos oikeasti luulee, että epämääräinen tulkinta ja muutama mätämuna tarkoittavat, että 20000 ihmistä olisi “rasisteja”, ja että Facebookissa muutamassa päivässä syntynyt yhteisö olisi “viharyhmä”. Mitä jos vaikka kerrankin kuunneltaisiin mitä ihmisillä on sanottavana ilman moraalisaarnoja ja hyssyttelyä, niin ehkä tällaiseen turhautumisen kanavointiin ei enää olisi tarvetta.

Traagisia ihmiskohtaloita

Viime aikoina hiljaisuus maahanmuutto- ja pakolaisasioiden ympärillä on puolimaagisesti haihtunut ja mediasta on tihkunut jos jonkinlaista pikkukivaa triviaa aiheen tiimoilta. Otsakkeita lueskellessani olinkin jo uskotellut itselleni, ettei homma voi enää uhkaavan pakolaisvyöryn ja Thorsin “elvytyksen” jälkeen saada enää absurdimpia piirteitä. YLE kuitenkin repäisee, ja lyö uudet otsikot pöytään. Aivan niin, tällä kertaa murheena on se kuinka “syrjäseutu ahdistaa turvapaikanhakijoita“. Uutista lainatakseni:

Salon Suomusjärvellä sijaitsevassa entisessä Syvälammen motellissa asuu tällä hetkellä 50 turvapaikanhakijaa. He eivät ole tyytyväisiä.

Nythän on niin, että rajallisen eläytymiskykyni valossa, voisin kuvitella, että jos itse joskus pakenisin sotaa tai kurjia oloja henkeni uhalla, saattaisin turvapaikan saannin jälkeen olla jokseenkin tyytyväinen kunhan mm. seuraavat asiat toteutuisivat:

1. Olen hengissä.
2. Terveyteeni ei kohdistu enää välitöntä uhkaa.

Lisäksi kunhan olisin hetken toipunut kuolemaa uhmaavalta matkaltani vanhasta kotimaastani, ja saanut kärsimysten runteleman psyykkeeni jälleen hataraan tasapainoon, mielessäni saattaisi käydä myös seuraavia ajatuksia:

1. Mistä saan katon pääni päälle, ruokaa ja ilmastoon sopivan vaatetuksen?
2. Mistä saan erinäisiä sosiaalipalveluita kuten terveydenhoitoa ja kielenopetusta?
3. Mistä saan toimeentuloa?

Jos kaikki nämä järjestyisivät automaattisesti sormiakaan napsauttamatta, voisin kuvitella kokevani itseni huomattavan onnelliseksi. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, nimittäin brutaalisti “syrjäseudulle” kipatuilla tulijoillamme on nimittäin aivan muut huolet:

Erityisesti mielipahaa aiheuttaa ruoka. Somalialaisille perinneruokien valmistus on tärkeää. He kaipaavat takaisin Helsingin vastaanottokeskuksiin, jossa heillä oli mahdollisuus ostaa ruokatarvikkeita kaupungilta ja valmistaa ruokansa itse.

- Olemme eristyksissä kaupungeista ja ostospaikoista. Jos haluamme ostaa jotakin, meidän pitää matkustaa 20 kilometriä, eikä täällä ole säännöllisiä kulkuyhteyksiä, kertoo Abdulgadir Hassan.

Aivan, pääasiallisena murheena tulokkailla on sopivien shoppailukohteideen vähyys ja se, että he joutuvat matkustamaan useita kymmeniä minuutteja päästääkseen tuhlaamaan verokustanteiset päivärahansa. Ja voi surkeuksien surkeus, lempiruokiakaan ei ole tarjolla! Surullinen tarina ei kuitenkaan lopu vielä tähän.

- Meillä ei ole huoneissamme televisioita tai muuta viihdettä, eikä paikkoja joihin mennä. Emme saa päättää mistään itse, sanoo Abdi Mohamed Abdi.

Mitä tähän nyt voi enää sanoa. Edes kaikilla suomalaisilla ei ole varaa ostaa televisiota, tai ainakaan maksaa koko ajan älyttömämmäksi kasvavia TV-lupamaksuja. En myöskään muista, että “viihteen” puuttumisesta olisi suomalaisten kohdalla tehty mitään ongelmaa esimerkiksi autioituvien pikkukuntien kohdalla.

Herääkin kysymys, että jos nyt ihan aikuisten oikeasti väitetään, että nämäkin pakolaiset ovat henkensä uhalla paenneet esimerkiksi sotaa tai nälänhätää, niin miten murheet voivat olla tätä tasoa? Eikö kuilu hyvinvoinnissa pitäisi muutenkin olla jo niin suuri, että perustarpeiden ja -oikeuksien takaaminen pitäisi tuntua yleellisyydeltä, tai ainakin äärimmäisen huojentavalta? Mitä ilmeisemmin mistään kovin suuresta “hengenhädästä” ei siis tässäkään tapauksessa ole kysymys, vaan tulijat ovat sitä samaa elintasopakolaisten virtaa, mitä pääjoukko Suomeenkin tulevista pakolaisista on jo pitkään ollut.

Seuraavaksi varmaan saamme kuulla, kunhan valtiojohto hätäpäissään tämänkin “epäkohdan” korjaa, että ohjelmatarjonta ei ole riittävää ja surround-äänikin puuttuu.